Rokotuksista ei tietoja työnantajalle

Kuvateksti
Kuva Pekka Fali

Tehyn mielestä työnantaja ei saa selvittää työntekijöiden rokotuksia edes työntekijän suostumuksella. Terveydenhuoltoalan työntekijöiden ja opiskelijoiden rokotuksista säädetään uudella tartuntatautilailla, joka on lausuntokierroksella. Tehy antoi siitä kantansa.

Tehy pitää tärkeänä koko väestön ja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön rokotuskattavuutta. Sen mielestä lain valmistelussa ei kuitenkaan ole riittävästi huomioitu muita tartuntatautien ehkäisyn keinoja. Näihin keinoihin kuuluu tehostettu käsihygienia, henkilönsuojainten käyttö, riittävä henkilöstömitoitus ja tarkoituksenmukaiset toimitilat.

Tehy ei kannata myöskään ehdotusta, että työnantaja saisi vain erityisestä syystä käyttää tiettyjen potilaiden hoitamiseen muita kuin asianmukaisesti rokotettuja työntekijöitä. 

Tehyn työympäristöasiantuntija Anna Kukka muistuttaa, että työntekijöiden ja alan opiskelijoiden rokotekäytännöissä on puutteita, jotka pitäisi korjata ensin. Esimerkiksi fysioterapeutti- ja jalkaterapeuttiopiskelijat on rajattu maksuttoman hepatiitti B-rokotuksen ulkopuolelle, vaikka myös he voivat alistua neulanpistotapaturmille.

– Työterveyshuollon roolin tulisi olla vahvempi työntekijöiden rokotusten koordinoinnissa, rokottamisen toteuttamisessa ja selvitysten antamisessa työnantajalle.

Tehyn mukaan kattavuutta voidaan parantaa lisäämällä tietoisuutta rokotteiden hyödyistä yhteistyössä työnantajien, terveysviranomaisten, työterveyshuollon ja alan ammattijärjestöjen kanssa.

Uudistus on tarkoitus tulla voimaan vielä tänä kesänä.

Tehyn lausunto esityksestä tartuntatautilaiksi

Tartuntatautilain kokonaisuudistus